Suomalaisyrityksille 250 000 euron rahoitus Euroopan avaruusjärjestöltä – Kehityspäällikkö: "Töitä tarjolla Jyväskylässä, jos osaajia löytyy"

Suomalaisyritykset Headpower Oy ja Terramonitor saivat toukokuun lopulla Euroopan avaruusjärjestö ESA:lta 250 000 euron hankerahoituksen. Hankkeessa kehitetään palveluita sähköverkkojen omistajille satelliittidataa hyödyntämällä.

Tavoitteena on hahmottaa verkkoyhtiöiden sähköverkkojen ympärillä tapahtuvia muutoksia. Satelliiteilla voidaan esimerkiksi puuston ja kasvillisuuden kehitystä sekä parantaa sähköverkon säävarmuutta.

Kaupunkiympäristössä rakentamisen seuranta voisi vähentää maakaapeleiden katkoksia.

Headpower erikoistuu verkkoyhtiöiden palveluiden tuottamiseen. Terramonitor puolestaan tarjoaa satelliittidatan analyysipalveluita.

Headpower Oy työllistää Jyväskylän Kuokkalan toimipisteessä noin 20 työntekijää ja kehityspäällikkö Marko Partasen mukaan töitä voisi olla tarjolla osaajille.

Satelliittipalveluita on tarkoitus suunnataan erityisesti pohjoisen pallonpuoliskon metsäalueille, Headpower Oy:n toimitusjohtaja Antti Jukarainen kertoo Tekniikka & Talous -lehden haastattelussa.

– Satelliittipohjaisten tuotteiden kansainvälistämispotentiaali on hyvä, etenkin maapallon metsävyöhykkeellä, mutta myös urbaaneille alueille rakentamisen seurantana, Jukarainen sanoo.

Jukaraisen mukaan kaikista isoin hyöty satelliittiseurannasta voisi olla sähkölinjojen läheisyydessä kasvavien puiden seuranta ja sähkölinjojen läheisyydessä tehtävien hakkuiden vaikutusten arviointi.

Headpower Oy:n toimitusjohtaja Antti Jukaraisen mukaan verkkoyhtiöille tulee Suomessa vuosittain keskimäärin 200 miljoonan euron kulut sään aiheuttamista katkoksista.

Aluksi palveluita tullaan kehittämään ESA:n Sentinel-2 -satelliitin avoimella datalla, jonka analysoinnista Terramonitorilla on kokemusta. Vuoteen 2020 mennessä kartoitetaan myös muita seurantaan sopivia satelliitteja.

Euroopan avaruusjärjestön Business applications -ohjelman rahoituksella suomalaisyritykset selvittävät uusien satelliittipalvelun liiketoimintapotentiaalin.

– Nyt selvitämme sitten yksityiskohtaisemmin, mitä ne palvelut voisivat olla ja minkälaista tietoa voidaan näyttää datalla, Jukarainen kertoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .