Suomen Pankki: Asuntolainat lyhentyivät

Suomalaiset ottivat viime vuonna entistä lyhyempiä asuntolainoja ja sitoivat ne useammin kiinteisiin korkoihin, kertoo Suomen Pankki Rahoitustilastot 2010 -katsauksessaan.

Pankin mukaan odotukset korkojen noususta ovat kannustaneet ihmisiä valitsemaan kiinteät korot. Suomen asuntolainakannan keskikorko on siitä huolimatta yhä euroalueen alhaisin. Valtaosa asuntoluottojen koroista on edelleen sidottu euriborkorkoihin.

Asuntoluottojen kasvu oli viime vuonna tasaista, mutta selvästi hitaampaa kuin ennen finanssikriisiä.

Pankkien luottotappiot jäivät finanssikriisissä selvästi pelättyä pienemmiksi kuin ennakoitiin ja murto-osaan 1990-luvun laman tasosta. Talouden nopea toipuminen ja ennakoitua parempi työllisyystilanne auttoivat. Samalla ennätysalhainen korkotaso hillitsi lainanhoitokustannuksia, eivätkä velalliset altistuneet valuuttakurssiriskille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.