Suomen Pankki: Kulutusluottojen kasvu kiihtyi marraskuussa

Kasvu oli selvästi ripeämpää kuin vuotta aiemmin.

Kotitalouksille myönnettyjen kulutusluottojen kasvu kiihtyi marraskuussa, kertoo Suomen Pankki. Sen mukaan kasvu oli selvästi ripeämpää kuin vuotta aiemmin. Vakuudettomat kulutusluotot kasvoivat 10,9 prosenttia ja vakuudelliset 4,7 prosenttia verrattuna vuoden 2016 marraskuuhun. Yhteensä kulutusluottojen kanta oli marraskuussa 15,2 miljardia euroa.

Lisäksi Suomen Pankki kertoo, että marraskuussa uusina nostettujen asuntolainojen keskikorko jäi alle prosentin. Keskikorko oli 0,97 prosenttia ja laskennallinen marginaali 0,95 prosenttia. Kotitaloudet nostivat lainoja yhteensä 1,6 miljardin euron edestä.

Yhteensä euromääräisiä asuntolainoja oli marraskuun lopussa 96 miljardia euroa. Suomen Pankin mukaan asuntolainakannan vuosikasvu oli 2,3 prosenttia.