Suomen talous harppoo eteenpäin reippaasti – VM arvioi kasvuksi 2,9 prosenttia

Valtiovarainministeriön ylijohtaja muistuttaa, että talousuudistuksia tarvitaan edelleen.

Julkisen talouden velkasuhde jää laskusta huolimatta korkealle tasolle tulevina vuosina, sanoo valtiovarainministeriön finanssineuvos Marja Paavola. Paavola varoittaa, että korkea velkasuhde on riski julkisen talouden vakaudelle.

Valtiovarainministeriön mukaan nykyinen talouskasvu kohentaa julkista taloutta, mutta se ei paranna julkisen talouden kestävyysvajetta.

Ylijohtaja Mikko Spolander usuttaa edelleen uudistamaan Suomen taloutta. Hänen mukaansa keskeisiä osa-alueita tulevan kasvun varmistamiseksi ovat työllisyyteen ja työmarkkinoihin liittyvät toimet, liikenneratkaisujen ja asuntomarkkinoiden kehittäminen sekä koulutus, kehitys ja innovaatiot.

– Nyt jos koskaan on se hetki, kun talouden kohentamisen pyrkiviä uudistuksia pitäisi tehdä, Spolander sanoo.

Spolander nostaa esimerkiksi ulkomaalaisen työvoiman tarpeen Suomessa. Hän toivoo, että työvoima liikkuisi nykyistä sujuvammin.

– Suomen etu on, että työvoima voi liikkua yli rajojen.

Vienti kiinni kansainvälisessä kasvussa

Valtiovarainministeriö ennustaa Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 2,9 prosenttia. Ensi vuonna talous jatkaa kasvua 2,1 prosentin vauhdilla.

Aiemmin tänään Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi yhtä lailla, että kasvu on 2,9 prosenttia tänä vuonna.

Valtiovarainministeriön mukaan kasvu nojautuu vahvistuneeseen maailmantalouteen, johon Suomen vienti on päässyt kiinni. Lisäksi kasvua lisää yritysten ja kotitalouksien luottamus tulevaisuuteen.

– Erityisesti tavaravienti nostaa tässä ennusteessa viennin kasvua, sanoo finanssineuvos Jukka Railavo.

Maailmantalouden kasvu perustuu ministeriön mukaan erityisesti kehittyvien maiden kasvuun, mutta myös teollisuusmaissa on positiivinen vire.

Kotitalouksien ostovoima heikkenee

Ministeriö kertoo, että kasvu hidastuu ensi vuonna yksityisen kulutuksen hidastumisen myötä, sillä ostovoiman kasvu jää tätä vuotta hitaammaksi.

– Inflaation nopeutuminen heikentää kotitalouksien ostovoimaa, Railavo sanoo.

Hän kuitenkin huomauttaa, että työllisyyden kasvu vahvistaa yksityistä kulutusta ja tuo osaltaan lisää ostovoimaa.

Työllisyyden ennustetaan paranevan hiljalleen, vaikka työttömyys pysyy korkeana. Ministeriö ennustaa, että työllisyysaste nousee 70,5 prosenttiin vuonna 2019.

Railavo sanoo, että nykyinen suhdanne ei ole muuttanut merkittävästi ministeriön arviota työllisyyden kasvusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saanut keuruulainen HT Laser on vesileikkauksen ja lasertekniikoiden pioneeri

Digiajan Kylli-täti kuvittaa tilaisuudet kiinnostaviksi – yrittäjäpalkittu Linda Saukko-Rauta on pelastanut monta seminaaria oivalluksillaan ja piirroksillaan

Näin valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saaneille yrityksille on käynyt – kansainvälisiä menestyksiä ja konkursseja

Keski-Suomen yritysten palkintosade jatkui – Keuruulainen HT Laser sai Suomen Yrittäjien valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon

Jyväskyläläinen piirtäjä Linda Saukko-Rauta valittiin ensimmäiseksi valtakunnalliseksi vuoden yksinyrittäjäksi – katso video

Pihtiputaalta pörssiyhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi – Miia Sarkola on kulkenut pitkän tien ohjelmatoimiston kirjanpitäjästä tilitoimistokonsernin vaikuttajaksi

HS: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvanut, täysin miesvaltaiset hallitukset vähissä

Kolumni: Orjuudesta on päästy, mutta olisi naiivia ajatella, ettei rahalla olisi mitään merkitystä yksilöiden arvon mittarina

Ranska, Saksa ja Italia aikovat estää Facebookin kryptovaluutan libran käyttöönoton Euroopassa

Sveitsiläinen suurpankki Credit Suisse lyö miinuskoron isoille talletuksille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.