Suurin osa pikavippifirmoista katosi

Pikavippien korkoja rajoittava laki on hävittänyt suurimman osan Suomessa toimivista pikavippiyrityksistä. Suomen Pienlainayhdistyksessä on laskettu, että kun enimmillään yrityksiä oli yli 80, kuukausi sitten niitä oli enää 16. Yhdistys on lain voimaantulon jälkeen lopettanut toimintansa.

- Kilpailijoita on poistunut paljon markkinoilta. Meille tulee enemmän asiakkaita kuin aikaisemmin, sanoo pieniä lainoja tarjoavan Ferratumin Länsi-Euroopan ja Aasian aluejohtaja Saku Timonen.

Kesäkuun alussa voimaan tulleen lain mukaan alle 2 000 euron lainoille on asetettu korkokatto. Monet firmat tarjoavatkin nyt vähintään kahden tonnin lainoja.

Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Juha A. Pantzar arvioi, että yksi tapa kiertää lainsäädäntöä on joustoluotto.

- Lainaa haetaan saman tien 2 000 euroa, mutta sitä voi nostella pienemmissä erissä, jolloin se on samankaltainen kuin entinen pikavippi.

Ferratumissa tarjotaan Joustava-lainaa, jossa esimerkiksi 2 000 euron luottorajasta voi nostaa pienempiä summia.

- Meidän mielestä siinä ei ole mitään epäselvää. Se on tehty lain puitteissa, Timonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.