TEAM arvostelee Keskisuomalaisen osinkoja

TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton puheenjohtaja Timo Vallittu kritisoi mediakonserni Keskisuomalaisen osingonjakoa ja johdon työsuhde-etujen korotuksia.

Keskisuomalainen Oyj julkisti keskiviikkona tilinpäätöstiedotteen viime vuodelta. Sen mukaan osinkoa maksettaisiin 0,46 euroa osakkeelle, yhteensä 4,9 miljoonaa euroa. Johdon palkkoihin ja palkkioihin tuli yli 15 prosentin korotus.

– Keskisuomalainen-konsernissa on viime vuosina käyty monia, ja osin todella vakavia yt-neuvotteluja. Vuoden 2014 aikana konsernin painoyksiköistä lopetettiin kaksi, Kuopion ja Lohjan painot. Niissä menetettiin yli 50 työpaikkaa. Konserniin kuuluva Mediasepät vähensi neljänneksen sadasta työpaikastaan, Vallittu sanoo.

Graafisen alan tuotannon työntekijät ja osa toimihenkilöistä ovat järjestäytyneet TEAMiin.

– Eivätkö yhtiön päättäjät ollenkaan ajattele, miten tällaiset toimet vaikuttavat henkilöstön motivaatioon? Luulenpa, että iso osa yhtiön henkilöstöstä miettii, vähentääkö Keskisuomalainen työvoimaansa palkitakseen omistajia ja johtoa, Vallittu arvostelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.