Taloussanomat: Jyväskylässä maksetaan eniten asumistukia suhteessa asuntojen määrään – professorin mukaan tilasto kertoo uudesta köyhyysilmiöstä

Jyväskylässä maksetaan eniten asumistukia suhteessa asuntojen määrään, selviää Taloussanomien tekemästä selvityksestä.

Kela toimitti lehdelle yleistä asumistukea saavien ruokakuntien määrät postinumeroalueittain. Jyväskylässä asumistuen saajia on elokuun 2019 lukujen mukaan 23 prosenttia ruokakunnista. Luku on saatu jakamalla asumistukea saavien ruokakuntien määrä alueen asuntojen määrällä.

Kunnittain tarkasteltuina selvityksen kärjessä on Jyväskylän lisäksi joukko muitakin yliopistokaupunkeja, kuten Joensuu, Tampere ja Turku. Opintotuen asumislisä lakkautettiin syksyllä 2017 ja suuri osa opiskelijoita siirtyi yleisen asumistuen piiriin.

Helsingin yliopiston kaupunkisosiologian professori Matti Kortteinen sanoo lehdelle, että vaikka asumis­tukien suhteel­linen määrä ei vält­tä­mät­tä suoraan kerro­kaan alueen köy­hyy­des­tä, pieni­tuloisuus siirtyy jatkuvasti enemmän kaupunkeihin.

Kortteisen mukaan köyhyys ei ole enää maaseudun haja-asutusalueiden ongelma, vaan jo vuosikymmeniä köyhyys on keskittynyt kaupunkeihin.

Kortteisen mukaan erityisesti monet Tampere–Turku–Helsinki-akselin ulkopuolella olevat lähiöt ovat tipahtaneet 1990-luvun laman jälkeen kehityksestä.

– Sosioekonominen tilanne on heikentynyt niissä suorastaan dramaattisesti 1990-luvun alusta, Kortteinen sanoo.

Suhteessa eniten asumistuen saajia

  1. Jyväskylä 23,0 %
  2. Joensuu 22,3 %
  3. Tampere 21,9 %
  4. Turku 21,8 %
  5. Oulu 19,6 %
  6. Vaasa 18,8 %
  7. Helsinki 18,3 %
  8. Kuopio 17,2 %
  9. Rovaniemi 16,8 %
  10. Lahti 16,2 %

Suhteessa vähiten asumistuen saajia

  1. Föglö alle 1,2 %
  2. Brändö alle 1,3 %
  3. Luhanka 1,4 %
  4. Vårdö alle 1,5 %
  5. Lumparland alle 1,7 %
  6. Jomala 1,8 %
  7. Kumlinge alle 1,9 %
  8. Sund 2,0 %
  9. Pedersören kunta 2,1 %
  10. Lappajärvi 2,2 %

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .