Talvivaaran rahapula syvenee

Kaivosyhtiö Talvivaara ilmoittaa, että yhtiön rahoitusasema on tuotantovaikeuksien sekä nikkelin maailmanmarkkinahinnan yli viidenneksen laskun takia heikentynyt ennakoitua enemmän.

Toimitusjohtaja Pekka Perän mukaan yhtiö arvioi kaikkia saatavilla olevia rahoitusvaihtoehtoja turvatakseen taloudellisen ja toiminnallisen liikkumavaransa.

Hän oli haluton kommentoimaan millään tavoin, mitä vaihtoehdot ovat. Yksi vaihtoehdoista olisi oman pääoman vahvistaminen osakeannilla, mutta Talvivaara haki edellisen kerran rahaa omistajiltaan viime talvena noin 260 miljoonan euron osakeannilla. Annin vuoksi valtiosta tuli Solidiumin kautta yhtiön suurin omistaja vajaan 17 prosentin osuudella.

Talvivaara ilmoitti tuottaneensa heinä-syyskuussa 2 600 tonnia nikkeliä ja 5 600 tonnia sinkkiä. Metallien tuotantoon vaikutti edelleen kiertoliuoksen alhainen metallipitoisuus.

Talvivaara käynnisti kesäkuussa laajan tehostamisohjelman, jolla pyritään 100 miljoonan euron säästöihin. Yhtiö vähensi elokuussa yt-neuvottelujen jälkeen 68 henkilöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

Uniper varoittaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke saattaa epäonnistua – suomalainen Fortum omistaa Uniperistä runsaat 70 prosenttia

Keskimaan kannattavuus romahti alkuvuonna – koronan kiihdyttämä marketkauppa kannatteli tulosta ravintola-alan synkän kevään aikana

K-ryhmän "mummoluuri" tepsi – eläkeläistalouksien osuus verkkokaupassa nousi selvästi

Lehtijuttu työnsi tummia pilviä Jämsän paperitehtaiden ylle, mutta tehtailla ei ole paniikkia – "Eihän jääkiekossakaan valmentaja päätä kahden erän jälkeen, että peli on hävitty"

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on toisessa polvessa Keski-Suomen kummisetä – isä teki hienon uran Valmetilla

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.