Tauolla ollut Uber lähtee hintakilpaan ja haluaa tehdä taksikyytien käytöstä arkisemman asian

Kyytipalvelu Uber toivoo, että kun taksiuudistuksen valuvikoja aletaan korjata, käyttöön ei otettaisi markkinan kasvua ja markkinoille pääsyä jarruttavia muutoksia.

Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan parhaillaan arviomuistiota, jonka pohjalta vuoden 2018 taksiuudistukseen tehdään korjauksia. Perinteistä taksialaa edustava Taksiliitto kannattaa omassa lausunnossaan verohallinnon ajatusta, että taksin tunnistaminen pitäisi tehdä helpommaksi. Se voitaisiin toteuttaa esimerkiksi takseille asennettavilla erivärisillä rekisterikilvillä.

Uberin yhteiskuntasuhteiden johtaja Robert Torvelainen sanoo, että vaatimus taksien rekisterikilvistä tekisi kuljettajille hankalammaksi ajaa välillä Uber-kyytejä, välillä käyttää autoa omassa ajossa.

–  Toivomme, että mahdolliset korjaustoimenpiteet eivät rajaisi kasvumahdollisuuksia ja että kynnys markkinoille tulemiselle säilyisi uudelle kuljettajalle matalana, Torvelainen sanoo STT:lle.

Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen on tässä kohtaa eri mieltä. Liiton kanta on, että laillisten autojen parempi tunnistettavuus – esimerkiksi eriväristen kilpien avulla – auttaisi poimimaan epärehelliset toimijat pois markkinoilta. Sinänsä perinteisellä taksialalla ja uusilla palveluilla ei ole Koskisen mukaan eturistiriitaa. Molempien etu olisi saada epärehelliset toimijat pois markkinoilta, olivat ne sitten täysin pimeitä ja luvattomia tai veroja ja maksuja kiertäviä laillisia yrittäjiä.

–  Ei ole oleellista, onko käytössä taksamittari tai sovellus, kunhan ne tiedot saadaan verottajalle. Vastakkain ei ole uusi ja vanha markkina, vaan rehellinen ja epärehellinen, Koskinen sanoo STT:lle.

Uber lähtee hintakilpaan

Uudistuksen ja Suomen paluun myötä Uberin markkinaosuus pääkaupunkiseudulla on Torvelaisen mukaan noussut jo kaksinumeroiseen lukuun. Markkinan suurimmat toimijat ovat kuitenkin perinteiset toimijat Taksi Helsinki ja Lähitaksi.

Uberin haasteena on saada suomalaiset käyttämään sovellusta muutenkin kuin ulkomaanmatkoilla, Torvelainen sanoo.

–  Laaja osa suomalaisista tietää palvelun ja käyttää sitä ulkomailla. On ehkä vähän unohtunut, että me olemme Suomessakin yksi vaihtoehto, Torvelainen sanoo.

Ylipäätään tavoitteena on tehdä taksipalvelujen käyttämisestä arkipäiväisempää.

–  Meillä ollaan vielä tilanteessa, että taksipalvelujen käyttö on vielä harvinaisempaa herkkua. Haluamme herätellä, että kun on tullut uusia palveluja ja vaihtoehtoja, niin taksin käyttö voisi olla arkisempi juttu.

Taksiliiton Koskinen pitää suurempana ongelmana taksipalvelujen luotettavuutta. Tavallinen kuluttaja joutuu vapaan hinnoittelun oloissa olemaan tarkkana, ettei vastaan tulee kyytiä, joka karhuaa Katajanokan laivaterminaalin ja Helsingin rautatieaseman välisestä kyydistä 65 euroa, Koskinen kuvaa.

–  Asiakas, jota kerran huijataan, on pois koko toimialalta. Hän menee sen jälkeen vaikka potkukelkalla, vaikka maassa ei olisi lunta.

Uber pyrkii omalta osaltaan kasvattamaan omaa liiketoimintaansa laskemalla maaliskuun alussa hintojaan kymmenellä prosentilla. Arvio on, että kysyntä sen myötä kasvaa niin, että kyytien määrän kasvu korvaa alennuksen vaikutuksen kuljettajien tuloihin.

–  Tämä kokemus meillä on muilta markkinoilta. Me olemme jo nyt edullinen vaihtoehto suhteessa perinteisiin toimijoihin. Tällä tätä asemaa voidaan edelleen vahvistaa, Torvelainen sanoo.

Laajentuminen maakuntiin ei vielä näköpiirissä

Uber kertoi viime kesänä, että sillä on Suomessa noin 500 kuljettajaa ja 20  000 käyttäjää. Torvelainen ei kerro nykyistä tilannetta mutta sanoo, että luvuissa on ollut sen jälkeen "tasaista kasvua" ja että pikkujoulukausi sujui Uberilla hyvin.

Torvelaisen mukaan Uberilla ei ole kerätty tietoa siitä, miten aktiivisesti kuljettajat Suomessa ajavat Uber-kyytejä. Jotkut tekevät satunnaisia vuoroja, toiset enemmän. Osa tarjoaa kyytejä myös muiden palveluiden, kuten Yangon kautta. Kynnys ryhtyä kuljettajaksi ei Suomessa ole aivan niin alhainen kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

–  Skaalaa on laidasta laitaan, on täyspäiväisiä ja hyvin satunnaisia. Suomessa tarvitaan luvat ja ammattimaiset vakuutukset, joten aloituskustannukset vaikuttavat joustavuuteen, Torvelainen sanoi.

Uber toimii Suomessa ainakin toistaiseksi vain pääkaupunkiseudulla, eikä Torvelaisen mukaan tällä hetkellä ole konkreettisia suunnitelmia laajentaa toimintaa muualle maassa. Yhtiö aloitti Suomessa jo vuonna 2014 mutta piti 2017 noin vuoden mittaisen tauon, odotellen vuoden 2018 taksiuudistuksen voimaantuloa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

Ilkka-Yhtymä kohensi tulostaan – jäissä ollut ilmoitusmyynti elpyi hieman kesäkuussa

Keskisuomalaisen painoyhtiö Lehtisepät aloittaa yt-neuvottelut Jyväskylässä – vaarassa 20 henkilötyövuotta

Etätöihin siirtyneet suomalaiset päivittivät kodintekniikkaa ahkerasti koronakeväänä

Koronakevät runteli pahoin öljy-yhtiöitä ja autoteollisuutta – Shellin tappiot nousivat huhti-kesäkuussa 18,1 miljardiin dollariin

Teollisuuden uudet tilaukset kesäkuussa lähes 12 prosenttia viime vuotta jäljessä

Jyväskylästä lähtöisin oleva sometoimisto Siliä Oy myytiin helsinkiläiselle MySomelle – ollut mukana Tubeconin järjestämisessä

Koronavirus romahdutti saudien öljy-yhtiön tuloista yli 70 prosenttia – silti miljardien voitot vuoden toiselle neljänneksellä

Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan

Kenkäkaupan konkari Jarmo Toivonen halusi tuoda iloa koronavuoden keskelle – kaupungin vanhin yhdistys Jyväskylän Kauppalaisseura on ehtinyt jo 145-vuotiaaksi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.