Teknologiasivustot: Nokia-nimi katoaa Microsoftin puhelimista

Microsoft lopettaa Nokia-brändinimen käytön älypuhelimiensa markkinoinnissa jo tämän vuoden puolella, uutisoivat amerikkalaiset teknologiasivustot Geek on Gadgets ja The Verge. Nokia-nimeä ei aiota käyttää enää tärkeän joulusesongin aikana. Jäljelle jää Lumia-tuotemerkki.

Microsoft osti noin vuosi sitten Nokian matkapuhelinliiketoiminnan ja sai kymmeneksi vuodeksi oikeuden käyttää Nokia-tuotemerkkiä.

Microsoft kaavailee myös typistävänsä puhelimiensa Windows Phone -käyttöjärjestelmän nimen pelkäksi Windowsiksi.

Tieto perustuu teknologiajätin sisäiseen muistioon, jonka sivustoista ensin mainittu on saanut käsiinsä ja jonka aitouden toinen varmisti.

Asiasta kertoi Suomessa muun muassa Helsingin Sanomat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.