TeliaSonera karsii henkilöstöä kovalla kädellä

Teleoperaattori TeliaSoneran henkilöstövähennysten kohdentuminen Suomessa selviää heinäkuun alkuun mennessä.

Lehdistöpäällikkö Ahti Martikaisen mukaan vähennykset koskevat erilaisia tehtäviä eri puolilla Suomea, mutta mitään tarkkaa ei ole toistaiseksi kerrottavissa. Yt-neuvotteluja ei ole hänen mukaansa käynnistetty missään päin Suomea.

TeliaSonera kertoi aamulla tilinpäätöksensä yhteydessä leikkaavansa 800 työpaikkaa, joista 165 Suomessa. Samaan aikaan yhtiö aikoo palkata 200 uutta työntekijää. Suomen osuus on 30.

Martikainen kertoo, että muutos johtuu uudesta organisaatiosta Pohjoismaissa, mikä mahdollistaa samanlaisten töiden tekemisen yhdessä paikassa. Palkkaamistarve johtuu teknologian nopeasta kehittymisestä, joka vaatii uudenlaisia osaajia.

Teleoperaattori ylsi loppuvuonna selvään tulosparannukseen. Tulos rahoituserien jälkeen oli loka-joulukuussa noin 860 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Lars Nybergin mukaan älypuhelinten kysyntä kasvaa hurjaa vauhtia. Viime vuonna seitsemän kymmenestä yhtiön Ruotsin myymälöissä myydystä uudesta matkapuhelimesta oli älypuhelimia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Cibes Hissit ostaa muuramelaisen RH Tekniikka Oy:n – erikoistunut rakentamaan hissejä hissittömiin taloihin

Nokian renkaiden liikevoitto romahti reilusti tappiolliseksi – liikevaihtokin supistui yli kolmanneksella

Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä

Jyväskylä putosi Suomen Vuokranantajien kaupunkivertailussa – Kuopio houkuttaa asuntosijoittajia eniten

Mediat: Presidentti Trump haluaisi osan Tiktokin kauppahinnasta valtiolle vastineeksi kaupan hyväksymisestä

Hankasalmen K-Marketin uudeksi kauppiaaksi Suomen Elvis-fanien puheenjohtaja Marko Humia – haluaa kauppansa hyllyille lähituottajien tuotteita

Koronakriisi lisäsi selvästi lemmikkien määrää, ja se näkyy Musti Groupin hyvässä tuloksessa

Kymmeniä miljoonia maksanut koetehdas on odottanut käynnistystä jo puoli vuotta Äänekoskella – testiajot jäivät kesken koronan iskettyä

Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa

Uutissuomalainen: Vain kolme pankkia myöntää edelleen maksuttomia lyhennysvapaita henkilöasiakkailleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.