TeliaSoneran hollantilaisyhtiöiden ympärillä rikosepäilyjä

Kahdesta teleyhtiö TeliaSoneran hollantilaisesta holdingyhtiöstä on aloitettu esitutkinta, joka koskee lahjontaa ja rahanpesua. Yhtiö kertoo, että esitutkinnan kohteina ovat TeliaSonera UTA Holding B.V. ja TeliaSonera Uzbek Telecom Holding B.V.. Yhtiöiden omistuksiin kuuluu TeliaSoneran Uzbekistanissa sijaitsevia toimintoja.

TeliaSonera on ollut viime vuosina lahjuskohun kohteena Uzbekistaniin suuntautuneiden kauppojen vuoksi. Uzbekistanin lisenssikauppoihin liittyvät lahjusepäilyt johtivat Ruotsissa rikostutkintaan.

Yhtiö pestasi aiemmin asianajotoimiston selvittämään sen liiketoimia Euraasiassa. Viime vuoden lopussa TeliaSonera kertoi, että selvitys on kesken, mutta on jo selvää, ettei kaikissa liiketoimissa ole noudatettu hyviä liiketapoja.

Eilen viranomaiset tekivät yhtiöiden tiloissa asiakirjoihin kohdistuvia etsintöjä.

Yhtiö sanoo auttavansa viranomaisia tutkinnassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.