Telian talousjohtajasta yhtiön väliaikainen toimitusjohtaja

Telian väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön nykyinen talousjohtaja Christian Luiga, yhtiö kertoi keskiviikkona. Luigan pestin talousjohtajana ottaa puolestaan Telia Swedenin nykyinen talousjohtaja Douglas Lubbe.

Telian entinen toimitusjohtaja Johan Dennelind kertoi erostaan elokuussa. Hän ilmoitti tuolloin jättävänsä tehtävänsä Telian toimitusjohtajana ensi vuoden aikana. Tarkka lähtöpäivämäärä riippuu seuraajan hakuprosessista, joka hallituksen mukaan jatkuu edelleen.

Telia on matkapuhelinliittymien määrällä mitattuna Suomen toiseksi suurin teleoperaattori Elisan jälkeen.

Ruotsalainen Dennelind on toiminut Telian toimitusjohtajana vuodesta 2013.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.