Terrafamen omistajilta yhtiölle 175 miljoonan lisärahoitus – investointi sähköautojen akkuihin

Yhtiö aikoo tehdä investointipäätöksen akuissa hyödynnettävien nikkeli- ja kobolttikemikaalien tuottamiseksi.

Kaivosyhtiö Terrafamen yksityiset rahoittajat ovat päättäneet lisärahoituksesta yhtiöön. Yhteensä rahoituskokonaisuuden arvo on 200 miljoonaa dollaria eli noin 175 miljoonaa euroa.

Terrafame kertoi tänään myös suunnittelevansa investointia akuissa hyödynnettävien nikkeli- ja kobolttikemikaalien tuottamiseksi. Yhtiö aikoo tehdä investointipäätöksen vuoden 2018 alkupuolella, ja lisärahoitus on tarkoitettu investointiin.

Uuden sopimuksen myötä valtion omistus kaivosyhtiöstä laskee noin 71 prosenttiin. Ennen järjestelyä valtio eli Terrafame Group omisti osakkeista 84 prosenttia. Jos optio-oikeudet käytetään ja korot maksetaan osakkeina, valtion omistusosuudeksi jää 50,1 prosenttia.

Monikansalliseen Trafigura-konserniin kuuluva Galena Asset Management tekee Terrafameen 50 miljoonan dollarin oman pääoman ehtoisen sijoituksen. Lisäksi Galena on antanut 50 miljoonan dollarin oman pääoman ehtoisen sijoitussitoumuksen. Trafigura on lisäksi sitoutunut 75 miljoonan dollarin lainajärjestelyyn ja finanssikonserni Sampo 25 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainajärjestelyyn Terrafamen kanssa.

Valtio löysi lopulta rahoittajan

Trafiguran tulo Terrafamen omistajaksi julkistettiin helmikuussa, jolloin kerrottiin 250 miljoonan euron rahoitusjärjestelystä. Trafiguran tulo omistajaksi herätti kritiikkiä, sillä yhtiö on ollut osallisena ympäristöskandaaleissa pitkin 2000-lukua.

Terrafame on jatkanut konkurssiin menneen Talvivaara Sotkamon kaivostoimintaa. Valtio perusti Terrafamen syksyllä 2015 ja oli etsinyt sille pysyvää omistusratkaisua jo kauan.

Terrafame tuottaa nikkeliä, kobolttia ja sinkkiä Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksellaan sekä kaupallistaa parhaillaan kuparin tuotantoa. Lokakuun lopussa yhtiö haki hallitukselta lupaa uraanin talteenottoon. Jos lupa myönnetään, talteenotto voisi yhtiön arvion mukaan alkaa vuoden 2019 loppuun mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Juttua muokattu 10.11. klo 14.10: Konkurssiin menneen yhtiön nimi on Talvivaara Sotkamo, ei Talvivaara.

Uusimmat

Talous

Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan

Kenkäkaupan konkari Jarmo Toivonen halusi tuoda iloa koronavuoden keskelle – kaupungin vanhin yhdistys Jyväskylän Kauppalaisseura on ehtinyt jo 145-vuotiaaksi

S-ryhmän verkkokauppa kukoistaa, mutta hotellit ja ravintolat kärsivät koronakriisistä

Suomen Kotidatan työriidan sovittelu keskeytyi – Ammattiliiton mukaan lakko vaikuttaa todennäköiseltä, Kaupan liitto vie asian työtuomioistuimeen

"Suomesta on ollut tukitalous" – Jyväskylässä paljon kiinteistöjä omistavan pörssiyhtiön toimitusjohtajan mielestä lukuisat etuudet ja runsas vapaa-aika tekevät työnteosta kannattamatonta

Hampurilaisravintoloiden kisan haastaja rantautuu Jyväskylän ytimeen – ketju lupaa, että raaka-aineet ovat 95-prosenttisesti kotimaisia

Tuleeko UPM:ltä täystyrmäys Keski-Suomelle? Talouselämä-lehden mukaan Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaita uhkaa sulkeminen

Opiskelija-asuntoja rakennetaan Jyväskylän parhaille paikoille – "Vuokralaisilla on enemmän valinnanvaraa kuin 5–10 vuotta sitten"

Koronan aiheuttama kysyntäkuoppa pudotti Outokummun tuloksen tappiolliseksi

Tiktok uhkaa Trumpin hallintoa oikeustoimilla Yhdysvalloissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.