Thomas Cookin suuromistaja osti konkurssiin ajautuneen matkatoimiston brändin – kiinalainen sijoitusyhtiö Fosun teki kaupat 12,7 miljoonalla eurolla

Kiinalaiskonglomeraatti Fosun on ostanut matkatoimisto Thomas Cookin brändin. Fosun maksoi Cookin brändistä 11 miljoonaa puntaa eli noin 12,7 miljoonaa euroa.

Pitkään ongelmissa ollut Thomas Cook hakeutui konkurssiin varsin yllättäen syyskuussa. Konkurssi-ilmoitus johti 22  000 työpaikan menettämiseen ja käynnisti Britannian rauhanajan suurimman kotiuttamistoimen, operaatio Matterhornin.

Operaation aikana noin 140  000 ihmistä haettiin takaisin Britanniaan heidän jäätyään matkakohteisiinsa.

178-vuotias brittitoimisto oli yrittänyt viime hetkiin saakka saada yksityisiltä sijoittajilta 250 miljoonan dollarin suuruista lisärahoitusta. Myös Fosun oli neuvotellut rahoitusdiilistä, jolla Thomas Cook olisi pelastettu, mutta vetäytyi siitä. Rahoituksen saaminen kariutuikin, ja yritys hakeutui konkurssiin.

Kiinteistö- ja sirkussijoituksia

Fosun oli jo ennen konkurssia perinteikkään matkanjärjestäjän suurin osakkeenomistaja. Hongkongin pörssiin listatun yhtiön perustivat Shanghain huippuyliopiston Fudanin opiskelijat vuonna 1992.

Yhtiö on kerryttänyt omaisuutensa muun muassa kiinteistöihin ja teräsyhtiöihin sijoittamalla. Se omistaa myös muun muassa ranskalaisen lomakohdeketjun Club Medin ja osuuden sirkusmaailman suurnimestä Cirque du Soleilista.

Thomas Cookin brändin ostamisen yhteydessä Fosun koppaa itselleen oikeudet myös matkanjärjestäjän tytäryhtiöiden hotelliketjuihin, Fosun kertoi tiedotteessa myöhään perjantaina.

Fosunin liikevaihto oli viime vuonna lähes 15 miljardia euroa.

Thomas Cookin kaatuminen vaikutti Suomessa

Thomas Cookin konkurssilla oli vaikutuksia myös Suomessa, kun tytäryhtiö Tjäreborgin kautta matkalle lähteneiden kotiin paluu hankaloitui väliaikaisesti. Tjäreborgin tilanteen myötä vallinnut epätietoisuus ehti myös aiheuttaa runsaasti epävarmuutta yrityksen asiakkaiden keskuudessa. Tilanne palautui kuitenkin normaaliin varsin nopeasti.

Keskiviikkona kerrottiin, että norjalainen hotellimoguli Petter Stordalen ostaa 40 prosenttia matkailukonserni Vingistä, johon Tjäreborg ja sen pohjoismaiset sisaryhtiöt kuuluvat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.