Tieto aikoo palkata rutkasti uusia osaajia –  kertoi uudesta strategiasta, joka vaikuttaa satojen työtehtäviin

It-yhtiö Tieto aikoo palkata 2 500–3 000 designiin ja dataan pohjautuvien palvelujen osaajaa lähivuosina. Tieto kertoi tänään uudesta strategiastaan, jonka on määrä parantaa yhtiön kilpailukykyä. Siihen pyritään panostamalla korkean kasvun digitaalisiin palveluihin ja ohjelmistoihin sekä asiakasyhteistyöhön. Yhtiön mukaan sen on tarkoitus vauhdittaa pohjoismaisten asiakkaidensa design- ja datapohjaista innovointia ja uudistamista.

Tieto aikoo myös siirtyä verkostopohjaisiin ja yksinkertaistettuihin työskentelytapoihin sekä uudistaa johtamismallinsa. Toiminnan yksinkertaistamisen arvioidaan vaikuttavan noin 700 työtehtävään globaalisti ja mahdollistavan 30–35 miljoonan euron vuotuiset bruttosäästöt. Säästöjen uskotaan vaikuttavan tulokseen osin jo tänä vuonna.

–  Näemme mielenkiintoisia mahdollisuuksia datan ja teknologioiden vauhdittamassa maailmassa. Vahvistamalla ratkaisukeskeistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa ja siirtymällä verkostopohjaisiin työskentelytapoihin luomme yhdessä ainutlaatuisia arjen palvelukokemuksia, sanoo toimitusjohtaja Kimmo Alkio.

Tiedon oikaistu liikevoitto oli loka-joulukuussa 49,8 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 49,2 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi kolme prosenttia noin 422 miljoonaan euroon. Koko viime vuoden oikaistu liikevoitto oli 162,8 miljoonaa euroa ja liikevaihto kasvoi lähes 1,6 miljardiin euroon.

Tieto kertoo myös nostavansa kasvu- ja kannattavuustavoitteitaan. Yhtiö pyrkii keskimäärin yli viiden prosentin vuosittaiseen kasvuun.