Tietoa STX:n päätöksistä odotetaan maanantaiksi

Rauman kaupungin johdossa odotetaan tietoa telakkayhtiö STX Finlandin hallituksen päätöksistä sunnuntaina tai viimeistään maanantaina.

Kaupunginjohtaja Kari Koski kertoi STT:lle perjantaina, että yhtiön hallituksesta on luvattu antaa päätöksistä tietoa ensin kaupungille ennen kuin niistä tiedotetaan julkisuuteen.

STX Finlandin hallitus kokoontui torstaina käsittelemään kannattavuusongelmaisen yhtiön sopeuttamistoimia. Kosken tietojen mukaan kyse on sekä Rauman että Turun telakkaan liittyvistä ratkaisuista.

Telakkayhtiö itse on pysynyt asiasta torstaista lähtien hyvin tarkasti vaiti. STX Finland ei ole tiedottanut hallituksen kokouksesta mitään julkisuuteen.

Perjantaina ei ollut varmaa tietoa esimerkiksi siitä, jatkuuko hallituksen kokoontuminen viikonlopun yli. Yhtiön edustajat eivät perjantaina vastanneet STT:n yhteydenottoihin.

MTV3:n uutisten tietojen mukaan STX Finland julkistaa telakkajärjestelyn maanantaina. Turkuun siirtyisi vajaan 200 työntekijän ydinjoukko, ja Turussa alettaisiin tehdä sekä risteilijöitä että erikoisaluksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.