Tokmanni lopettaa kaksi myymälää Ale-Makasiini-kaupan jäljiltä – Äänekoskella on jatkossa kolme Tokmannia

Tokmanni muuttaa kaikki ostamansa Ale-Makasiinin myymälät Tokmanneiksi Keski-Suomessa, mutta Savossa järjestelyt lopettavat kaksi myymälää. Kaikkia Keski-Suomessa toimivia Ale-Makasiinin myymälöitä uudistetaan ja ne muutetaan vähitellen Tokmannin väreihin.

Tokmannin myynti- ja markkinointijohtajan Mathias Kivikosken mukaan Kangasniemellä Tokmanni sulkee myöhemmin nykyisen myymälänsä ja keskittää toimintansa Ale-Makasiinin tiloihin. Ale-Makasiini muutetaan Tokmanniksi. Tarkempi aikataulu ei ole vielä selvillä.

– Päädyimme tähän ratkaisuun, koska Kangasniemellä nykyinen myymälämme on pieni, hän kertoo.

Siilinjärvellä Pohjois-Savossa Ale-Makasiini suljetaan maaliskuun aikana, mutta Tokmanni jatkaa paikkakunnalla.

– Joissakin Ale-Makasiinin myymälöissä on menossa tuotteiden poistomyyntejä, eikä kyse ole aina loppuunmyynneistä. Ketjulla on ollut hieman erilainen valikoima kuin Tokmannilla, Kivikoski selvittää.

Tokmanni osti viime syksynä Ale-Makasiini Matti Riikonen Oy:n liiketoiminnan. Liiketoimintakauppa käsitti Äänekoskella, Suolahdessa, Viitasaarella, Saarijärvellä, Laukaassa, Pihtiputaalla, Kangasniemellä, Siilinjärvellä ja Pielavedellä sijaitsevat Ale-Makasiinin halpakauppamyymälät. Myymälöiden liiketoiminta siirtyi Tokmannille marraskuun alussa.

Äänekoskesta tulee jatkossa kolmen Tokmannin ja Saarijärvestä kahden Tokmannin paikkakunta.

– Äänekoskella nykyinen Tokmanni jatkaa ja Ale-Makasiinin suurmyymälä sekä Suolahden-myymälä uudistetaan. Suurmyymälän uudistuksen suunnittelu on menossa, mutta emme tiedä vielä uudistuksen aikataulua, Kivikoski kertoo.

Saarijärvellä Tokmanni toimii keskustassa ja Ale-Makasiini 13-tien varressa aseman vieressä.

– Kumpikin myymälä jatkaa, mutta jatkossa niiden valikoimien painotukset poikkeavat toisistaan, Kivikoski kertoo.

Tokmannin ostaman Ale-Makasiini halpakauppaliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2017 oli 19,7 miljoonaa euroa ja liiketulos miljoona euroa.

Tokmannin tavoitteena on saavuttaa noin 200 myymälän verkosto Suomessa. Ale-Makasiinin liiketoiminnan osto nosti myymälämäärän 186:een.

Keski-Suomessa Tokmannilla on liiketoimintakaupan jälkeen 13 myymälää.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .