Torin tulo lisää Asema-aukion seudun vetovoimaa

Tyhjillään olleen entisen urheilukaupan tilaan on saatu ensimmäinen vuokralainen.

Jyväskylän Asema-aukion laidassa 2,5 vuotta sitten tyhjentyneeseen noin 1 250 neliön liikehuoneistoon on saatu ensimmäinen uusi vuokralainen. Fitness-, kuntosali- ja katumuotiin keskittyvä Gazoz avaa myymälänsä marraskuussa entisissä urheiluliikkeen tiloissa.

Gazoz vuokraa noin 260 neliön tilat, joten vuokrattavaa jää päänavauksen jälkeenkin.

Entinen Intersportin tila siirtyi viime talvena jyväskyläläisen JHS-Kiinteistöjen omistukseen. Toimitusjohtaja Henri Neuvosen mukaan tiloilla on ollut hyvin kyselijöitä viime aikoina.

– Enimmäkseen ravintola- ja kahvilayrittäjiä, mutta on kuntosalillekin kysytty paikkaa. Ensisijaisesti haluamme säilyttää huoneiston kauppakäytössä. Meillä on vakaa usko, että tilat saadaan vuokrattua, hän kertoo.

Yksi kiinnostuksen vauhdittaja on toritoiminnan siirtäminen Asema-aukiolle parin vuoden sisällä.

– Tästä tulee erittäin hyvä kauppapaikka, kun tori muuttaa, liiketiloja välittävä Aki Tuikka sanoo.

Moninkertaisiin tiloihin

T&T Tradingin omistamalla Gazoz-ketjulla on nykyisin myymälä Jyväskylän Forumissa, mutta uusi kauppa on pinta-alaltaan noin 3,5-kertainen nykyiseen verrattuna.

– Buumi on nyt kova, toimitusjohtaja Timo Pironetti perustelee laajentumista.

– Katselimme Jyväskylässä useita liikepaikkoja, hän kertoo.

Gazozilla on kuusi myymälää (Jyväskylän lisäksi Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Turussa) sekä verkkokauppa.

– Verkkokauppamme myy yhtä paljon kuin myymälät yhteensä, Pironetti kertoo.

T&T Tradingin liikevaihto oli viime vuonna 1,54 miljoonaa euroa. Pironetin mukaan liikevaihto jopa kaksinkertaistuu tänä vuonna.

Gazoz myy itse suunnittelemiaan vaatteita ja kenkiä, jotka teetetään Aasiassa.

Iisalmessa asuvalla Pironetilla on italialaisia sukujuuria. Hänen isänsä isoisä kuului 1910-luvun lopussa Suomessa seikkailleen kolmen italialaispojan joukkoon. Kaikki jäivät Suomeen loppuiäkseen: yksi päätyi Iisalmeen, yksi Pielavedelle ja yksi Raaheen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .