Toys R Usin taru päättyy Suomessa ensi viikolla – ketjun toiminta Suomessa alkoi Jyväskylästä vuonna 2006

Kaikki Suomen BR- ja Toys R Us -liikkeet sulkevat ovensa ensi viikolla. Osa liikkeistä on suljettu aiemmin, mutta jäljellä on vielä kaksi BR-liikettä ja kahdeksan Toys R Us -liikettä, joista yksi on Jyväskylässä.

Ketjua Pohjoimaissa pyörittänyt Top-Toy hakeutui konkurssiin heti viime joulun jälkeen.

Lelukauppaketju Toys R Usin tarina Suomessa alkoi Jyväskylästä, jossa avattiin ketjun ensimmäinen liike elokuussa 2006. Tuolloin myymälä tehtiin Seston Etujäti paikalle Ahjokatu 18:aan.

Myymälä on toiminut Seppälässä, mutta sen paikka vaihtunut. Alkuperäisessä paikassa se toimi yli 10 vuotta. Nykyisiin tiloihin kauppakeskus Seppään Toys R Us muutti lokakuussa 2017 oltuaan useita kuukausia väliaikaisissa tiloissa.

Pesänhoitajan mukaan viimeisinä aukiolopäivinä kaikki tuotteet myydään 90 prosentin alennuksella.

Top-Toyn konkurssimenettelyn vuoksi jo suljetuista liikkeistä on jatkuvasti siirretty tuotteita edelleen avoinna oleviin liikkeisiin.

Kaikki liikkeet sulkevat ovensa seuraavan viikon kuluessa, mutta tarkka sulkemispäivä riippuu loppuunmyynnin sujumisesta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .