Tuloerot kasvoivat lievästi viime vuonna

Tuloerot kasvoivat Suomessa edelleen hieman viime vuonna. Tilastokeskuksen mukaan pienituloisimman kymmenyksen reaalitulot kasvoivat pari prosentin kymmenystä. Suurituloisimmalla kymmenyksellä tulot kasvoivat reilut kaksi prosenttia.

Kovatuloisin prosentti keräsi tuloja viime vuonna 7 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Tuloeroja kasvattivat etenkin osinkotulot ja myyntivoitot, kuten aiemminkin.

- Suurimmalla osalla väestöä reaalinen tulokehitys oli aika minimaalinen. Ylimmässä tulokymmenyksessäkin kasvu oli aika mietoa verrattuna viime vuosiin, sanoo suunnittelija Pekka Ruotsalainen.

Suurituloisimmat perheet asuvat Kauniaisissa Uudellamaalla, pienituloisimmat Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa.

Tilastokeskuksen mukaan tuloerot ovat kasvaneet joitakin poikkeusvuosia lukuun ottamatta vuodesta 1995 lähtien. Suurimmillaan tuloerot ovat tähän mennessä olleet vuonna 2007.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.