Tulosvaroittaja Verkkokauppa.com vaihtaa toimitusjohtajaa keväällä

Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Suomalaisen Kirjakaupan toimitusjohtaja Panu Porkka.

Hiljattain tulosvaroituksen antanut Verkkokauppa.com vaihtaa toimitusjohtajaa keväällä. Yhtiön perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Samuli Seppälä jättää operatiiviset johtotehtävät, mutta jatkaa hallituksen jäsenenä, kertoo yhtiö tiedotteessaan.

Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Panu Porkka, joka tällä hetkellä työskentelee Suomalaisen Kirjakaupan toimitusjohtajana. Porkka aloittaa Verkkokauppa.comin toimitusjohtajana viimeistään huhtikuussa.

Seppälä työskentelee toimitusjohtajana siirtymäkauden ajan. Hän on 49,9 prosentin omistusosuudellaan Verkkokauppa.comin suurin osakkeenomistaja.

Verkkokaupan mukaan aiempaa heikompien näkymien syynä on yhtiön aggressiivinen kasvu- ja markkinointistrategia, jolla yhtiö on pyrkinyt kasvattamaan markkinaosuuttaan.