Tutkimuslaitos: Kuluttajat uskovat taas talouteen

Kuluttajien luottamus sekä omaan että Suomen talouteen on palautumassa, kertoo EPSI Ratingin tutkimus. Tutkimuslaitos arvioi, että syynä ovat pitkään alhaisena pysytelleet korot ja eurokriisin rauhoittuminen.

Tutkimuslaitos pisteyttää kuluttajien luottamuksen asteikolla nollasta sataan. Mitä korkeampi lukema on, sitä myönteisempiä ihmiset ovat. Erityisesti luottamus omaan talouteen hipoo jo vahvaksi luokiteltua 50 pisteen rajapyykkiä. Miehet ovat edelleen luottavaisemmalla mielellä kuin naiset.

Myös usko Suomen talouden kehitykseen on tutkimuksen mukaan palannut ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Luottamus on vankistunut heikosta keskivahvaksi.

EPSI Rating tekee haastatteluita, joilla mitataan kuluttajien uskoa talouteen seuraavan 12 kuukauden ajalle. Suomessa kysytään vuosittain noin 20 000 kuluttajan odotuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.