Työ- ja elinkeinoministeriöltä 65 miljoonaa LNG-terminaaleille

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 65,2 miljoonaa euroa kolmen nesteytetyn maakaasun (LNG) terminaalin rakentamiseen. Energiatuki myönnettiin terminaalihankkeille Torniossa, Porissa ja Raumalla.

Ministeriön mukaan terminaalien kautta laivaliikenteen ja teollisuuden käyttöön saadaan LNG:tä korvaamaan pääosin polttoöljyjä ja nestekaasuja.

- Jo näillä kolmella päätöksellä saamme käyntiin yli 200 miljoonan euron investoinnit nesteytetyn maakaasuun terminaaleihin, jotka käynnistävät Suomen rannikolle luotavan terminaaliverkoston rakentamisen, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sanoi ministeriön tiedotteessa.

Ministeriön mukaan terminaalien yhteenlaskettu LNG:n määrä vastaisi yli kuutta terawattituntia energiaa vuodessa. Ne vähentäisivät hiilidioksidipäästöjä vuodessa noin 370 000 tonnia ja rikkipäästöjä 1 860 tonnia.

Ministeriössä on käsiteltävänä vielä kolmen muun hankkeen tukihakemukset. Päätökset niistä on määrä tehdä tämän vuoden aikana.

Inkooseen suunniteltu LNG-terminaali ei kuulu tukiohjelman piiriin, vaan sille halutaan tukea Euroopan komissiolta. Komissiolta odotetaan tukipäätöstä tämän kuun aikana.

LNG vähentää EU-maiden riippuvuutta Venäjän maakaasusta, sillä LNG:tä voidaan tuoda laivoilla kaasukentiltä ympäri maailmaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.