Työllisyys parantunee yksityisellä sektorilla

Työllisyys yksityisellä sektorilla paranee tänä vuonna. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n jäsenyritykset ennakoivat henkilöstömääränsä kääntyvän vähitellen kasvuun tänä vuonna.

Henkilöstömäärä kasvaa arviolta 2,1 prosentilla eli noin 19 000 henkilöllä viime vuoden lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun. Tiedot ovat peräisin EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelusta.

Suurinta henkilöstön suhteellista lisäystä odotetaan rakennusalalla, jonne ollaan palkkaamassa lähes 3 000 uutta työntekijää. Myös teollisuudessa työllisyys kääntyy hienoiseen kasvuun. Taantuman aikana teollisuudesta katosi runsaasti työpaikkoja, joten taantumaa edeltäneelle tasolle on vielä matkaa.



Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Liki 5 000 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa uhkaa poisto kaupparekisteristä – mukana kohuhieroja Marko Yrjövuoren konsulttiyhtiö ja yli 130 keskisuomalaista, katso lista

Suomen Kotidatan työntekijöiden lakko alkoi – "Yritys on venyttänyt asiaa niin pitkälle, ettei toimihenkilöille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin taistella oikeuksistaan"

Uudet matkustusrajoitukset purevat – Finnair vähentää vuoroja

Alko hyötyi koronasta – myynti kasvoi huimasti

Fortum tulee Jyväskylän seudun jätekierrätykseen – Yhteistyö Mustankorkean tytäryhtiön kanssa tavoittelee yritysasiakkaita

Yksi Jämsän tunnetuimmista vaateliikkeistä aloitti loppuunmyynnin: "On suuri ilo palvella toista ihmistä hyvin" – liike ehti palvella paikkakunnalla 86 vuotta

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.