Työttömiä voi tänä vuonna olla EU:ssa yli 20 miljoonaa

Euroopan unionin työantajaliitto arvioi, että 4,5 miljoonaa työntekijää menettää työpaikkansa tänä vuonna ankaran taloustaantuman vuoksi. Työttömien määrä kasvaisi sitten selvästi yli 20 miljoonan.

EU:n tilastokeskuksen Eurostatin mukaan unionin 27 jäsenmaassa oli tammikuussa yli 18 miljoonaa työtöntä.

Myös EU:n ammattiliitot ennustavat työttömyyden voimakasta kasvua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.