USA:n keskuspankki nosti odotetusti ohjauskorkoaan ja ennakoi nostotahdin kiristyvän

Yhdysvaltain keskuspankki nostaa ohjauskorkoaan. Keskuspankki Fed päätti tänään kokouksessaan, että korko nousee 0,25 prosenttiyksikköä 1,5–1,75 prosentin tasolle.

Päätös oli yksimielinen markkinoiden odotusten mukainen. Koronnostoa perusteltiin talouden vahvoilla näkymillä. Työllisyystilanne Yhdysvalloissa on parantunut viime kuukausina.

Keskuspankki paransi arviotaan Yhdysvaltain talouskasvusta. Tuoreen ennusteen mukaan USA:n bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 2,7 ja ensi vuonna 2,4 prosenttia, kun joulukuussa vastaavat ennusteet olivat 2,5 ja 2,1 prosenttia.

Fed ennakoi myös koron nousevan jatkossa hieman tiukemmalla tahdilla. Keskuspankki arvioi, että korkoa nostetaan tänä vuonna vielä kaksi kertaa. Ohjauskoron ennakoidaan olevan vuoden lopussa 2,1 prosenttia. Ensi vuonna keskuspankki ennakoi koron nousevan 2,9 prosenttiin, mikä tietäisi vuodelle 2019 kolmea koronnostoa.

Rahapolitiikkaa kiristämällä keskuspankki pyrkii estämään talouden ylikuumenemista.

Keskiviikon korkokokous oli ensim

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.