Ulkomaankauppa kasvoi vahvasti

Suomen ulkomaankauppa kasvoi viime vuonna voimakkaasti mutta jäi edelleen taantumaa edeltäneen tason alle. Tullin mukaan vienti lisääntyi 16 prosenttia ja tuonti 18 prosenttia. Ulkomaankauppa pysyi vajaan miljardin euron verran ylijäämäisenä.

Kauppaa vauhdittivat erityisesti metallit ja kemianteollisuus. Metsäteollisuus toipui keväällä. Sen sijaan Nokia-teollisuuden vienti väheni viime vuonna.

Suomen viennin pudotus oli EU-maista rajuinta vuonna 2009, kun vienti putosi yli 30 prosenttia. Selvä käänne ylös tapahtui Suomessa muita EU-maita myöhemmin, viime vuoden toisella puoliskolla, eikä nousu ole ollut yhtä nopeaa kuin esimerkiksi Ruotsissa.

Taantumaa edeltävään tasoon on yhä matkaa, sillä vienti on noin vuoden 2005 tasolla.

– Taantuma näyttäisi olevan takana, mutta muilla se on vielä enemmän takana, Tullihallituksen tilastojohtaja Timo Koskimäki summaa.

Voidaanko sanoa, että Suomi on taantuman seurauksena pysyvästi menettänyt asemiaan vientimarkkinoilla?

– On ehkä aikaista tehdä se johtopäätös. On ihan luontevaa ajatella, että Suomi lähtee hitaammin taantumasta, Koskimäki sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.