Urpilainen ei lupaa kriisin kääntyvän parempaan

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ei näe eurokriisin pahimman vaiheen olevan vielä ohi, vaikka viimeaikaiset päätökset ja etenkin Euroopan keskuspankin ilmoitus velkakirjaostoista ovat rauhoittaneet markkinoita.

Urpilainen sanoi euromaiden ministerikokouksen jälkeen Kyproksella, että epäluottamus ei ole kadonnut rauhallisemmasta vaiheesta huolimatta.

Urpilainen pitää Espanjan toimia pankkikriisin ja talouden hoidossa vakuuttavina. Hän ei lähtenyt arvioimaan, voiko Espanja selviytyä hakematta valtiontaloudelleen tukipakettia.

Euroopan keskuspankki EKP kiistää, että se olisi käynyt neuvotteluja Espanjan tukipaketista. Hollantilaislehden mukaan EKP ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF olisivat neuvotelleet järjestelyistä, joilla Espanjalle voitaisiin myöntää 300 miljardia euroa apua.

Het Financieele Dagbladin mukaan paketti avaisi tietä EKP:n velkakirjaostoille Espanjan lainakorkojen alentamiseksi.

Espanja on toistaiseksi kiistänyt, että olisi hakemassa tukiohjelmaa valtiontaloutensa rahoitukseen. Maan pankkien tukemiseen on jo valmisteilla oma pakettinsa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.