Uudessa viisikymppisessä kuultavat Europa-neidon kasvot

Uusi 50 euron seteli otetaan käyttöön 4. huhtikuuta ensi vuonna.

Uusi 50 euron seteli otetaan käyttöön 4. huhtikuuta ensi vuonna. Euroopan keskuspankki julkisti setelin tiistaina. Uusi viisikymppinen on neljäs käyttöön otettava toisen sarjan euroseteli.

Uusien setelien myötä euroista tulee EKP:n mukaan entistä turvallisempia käyttää. Kuten jo uudessa 20 euron setelissä, myös 50 euron setelissä on uusi turvatekijä, kasvokuvaikkuna. Kun seteliä katsoo valoa vasten, hologrammin yläosan läpikuultavassa ikkunassa näkyvät kreikkalaisesta mytologiasta tutun Europa-neidon kasvot, jotka näkyvät setelin molemmilta puolilta. Myös vesileimassa on sama kasvokuva.

Lisäksi setelin etusivulla on hohtavanvihreä numero, joka vaihtaa kallisteltaessa väriä smaragdinvihreästä tummansiniseen. Numerossa näkyy myös valojuova, joka liikkuu kallisteltaessa ylös ja alas.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.