Uusi Suomi: Näin Wahlroos hyötyi jättipotkuista

Metsäyhtiö UPM kertoi tänään valtavista potkuista. Tämän seurauksena yhtiön osake nousi pörssissä kuin raketti: 7,5 prosenttia. Se veti metsäyhtiö M-realin vastaavaan nosteeseen, kirjoittaa Uusi Suomi.

Eilen jättipotkuista kertonut Nordea on pärjännyt tällä viikolla pörssissä myös ihan kohtuullisesti. Nousua kaikkiaan kolmisen prosenttia, mistä valtaosa tuli tänään.

Sekä Nordeassa, että UPM:ssä on hallituksen puheenjohtajan nimi sama: Björn Wahlroos, Suomen finanssimaailman johtava hahmo, kirjoittaa Uusi Suomi.

UPM:n päivän nousussa Wahlroosin henkilökohtaisen osakepotin (226 513 kappaletta) arvo kipusi pyöreästi 145 000 euroa, US kirjoittaa.

Nordean nousun tapauksessa hyöty valuu erityisesti Wahlroosin hallitsemalle Sammolle, joka on pankin pääomistaja runsaan viidenneksen osuudellaan. Ja silloin kun Nordea nousee, nousee helposti myös Sampo, jonka hallituksen puheenjohtaja ja jättiomistaja Wahlroos taas henkilökohtaisesti on. Tänään Sampo nousi Helsingin pörssissä pari prosenttia, Uusi Suomi kirjoittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Panimoliiton uudeksi johtajaksi Tuula Loikkanen – edeltäjä lähti ministerin erityisavustajaksi

Keskolta positiivinen tulosvaroitus koko vuodelle – kurssi ampaisi nousuun Helsingin pörssissä

Perinteikäs Ruthin leipomo siirtyy tänään isältä pojalle – Joonas Mäkinen, 31, hyppää jyväskyläläisen perheyrityksen puikkoihin

Fiskarsin uudeksi toimitusjohtajaksi Nathalie Ahlström Fazerilta

Teollisuuden näkymät synkkenivät toukokuussa: uudet tilaukset romahtivat runsaan neljänneksen

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.