Uusi kiinteistövero riepoo kreikkalaisia

Tämän vuoden alusta voimaan tullut laaja kiinteistövero on nostanut Kreikassa rajun mekkalan. Vuosia jatkuneiden veronkiristysten ja palkkojen leikkausten päälle tulevaa veroa pidetään viimeisenä niittinä, joka ylittää keskiluokan sietokyvyn.

Verotus rankaisee suhteellisesti paljon enemmän niitä, joilla on useita asuntoja. Kreikassa usean asunnon omistaminen on yleistä.

- Kreikkalaiset rakentavat usein asunnon paitsi itselleen, myös lapsilleen, sanoo maan asunnonomistajia edustavan POMIDA:n johtaja Stratos Paradias STT:lle.

Ajatus kiinteistöjen verottamisesta on kreikkalaisille vieras: vuoteen 2011 asti veroa on peritty vain kaikkein kalleimmista asunnoista. Löyhä verotus ja ennen muuta halpa lainaraha ruokkivat talouskriisiä edeltävinä vuosina kreikkalaisten rakentamista ja asuntokauppaa.

- Kreikkalaiset ovat aina sijoittaneet mieluummin asuntoihin kuin pörssiosakkeisiin. Asunnon omistaminen on kreikkalaisille kansallinen ylpeys, Paradias sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

Uniper varoittaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke saattaa epäonnistua – suomalainen Fortum omistaa Uniperistä runsaat 70 prosenttia

Keskimaan kannattavuus romahti alkuvuonna – koronan kiihdyttämä marketkauppa kannatteli tulosta ravintola-alan synkän kevään aikana

K-ryhmän "mummoluuri" tepsi – eläkeläistalouksien osuus verkkokaupassa nousi selvästi

Lehtijuttu työnsi tummia pilviä Jämsän paperitehtaiden ylle, mutta tehtailla ei ole paniikkia – "Eihän jääkiekossakaan valmentaja päätä kahden erän jälkeen, että peli on hävitty"

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on toisessa polvessa Keski-Suomen kummisetä – isä teki hienon uran Valmetilla

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.