Uusi suklaalinja varmistaa työtä Pandan tehtaalle – Juhlapöydän konvehteja valmistuu entistä nopeammin

Orklan omistaman Pandan makeistehtaan tulevaisuus Jyväskylän Vaajakoskella näyttää nyt valoisalta, sillä tehdas on saatu hyvään iskuun. Tuotanto uudella suklaalinjalla alkaa lähipäivinä.

– Testituotanto on onnistunut hyvin, Orkla Suomen varatoimitusjohtaja Pasi Flinkman kertoo.

Noin seitsemän miljoonan euron investoinnit turvaavat Flinkmanin mukaan tehtaan jatkon vuosiksi eteenpäin.

– Vaajakosken tehdas on nyt hyvällä mallilla. Suurimmat palikat alkavat olla kohdillaan. Sekä lakritsi- että suklaabisnes ovat kehittyneet hyvin, hän sanoo.

– Olemme selkeästi edellä niitä tavoitteita, joita muutama vuosi sitten asetettiin.

Flinkman kehuu, että makeistehtaan henkilöstö on tehnyt hyvää työtä.

– Ihmisten moniosaaminen on lisääntynyt. Työntekijät pystyvät työskentelemään useammalla linjalla. Lisäksi tuotantohenkilöstön kunnossapito-osaaminen on kasvanut.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tuotannon työntekijät osaavat huoltaa laitteita yhä enemmän itse.

Vaikka Pandan tehdasta laajennettiin seitsemän vuotta sitten, kun lakritsintuotanto siirrettiin samaan rakennukseen suklaatuotannon kanssa, muutama vuosi sitten tehtaan tulevaisuus näytti epävarmalta.

– Kävimme tuolloin nollatuloksen rajamailla, mutta nyt toiminta on selkeästi voitollista, Flinkman kertoo.

Hänestä tulee Orkla Suomen toimitusjohtaja elokuun alussa.

Flinkman on toiminut Orkla Suomi -yhteenliittymän varatoimitusjohtajana ja sitä ennen Orkla Confectionery & Snacks Finlandin toimitusjohtajana.

Norjalaisella Orklalla on kaikkiaan noin 130 tuotantolaitosta, joista noin 70 toimii Pohjoismaiden ja Baltian alueella. Suomessa niistä on nyt kolme, mutta ensi vuonna vain kaksi: Vaajakosken makeistehdas ja snacks- ja pakasteperunatehdas Ahvenanmaalla.

Isossa organisaatiossa tarkastellaan jatkuvasti, missä tuotteita kannattaa valmistaa. Turussa toimivat vihannes- ja kalasäilyketehtaat suljetaan tämän vuoden loppuun mennessä. Lisäksi Ahvenanmaalla perunalastujen ja perunapakasteiden tuotanto oli katkolla pari vuotta sitten, mutta Orkla päätti monen osapuolen vastaantulon jälkeen jatkaa tuotantoa siellä.

Orkla päätti Vaajakosken suklaalinjan rakentamisesta viime vuoden keväällä. Investointipäätöksen taustalla oli myös se, että vuoden 2017 alussa tapahtunut makeisveron poistaminen paransi Orklan toimintaedellytyksiä Suomessa.

Vaajakosken makeistehtaan perusvahvuus on tällä hetkellä 120 henkilöä, minkä lisäksi joulusuklaata tekee 70–80 kausityöntekijää. Osa tämän vuoden kausiväestä on jo aloittanut työnsä.

Tehtaalle valmistunut uusi konvehtien valulinja korvaa käytössä olevat kaksi vanhaa valulinjaa.

Investointi ei vaikuta tehtaan vakituisen henkilöstön määrään, mutta kausityöntekijöiden tarve saattaa jonkin verran vähentyä toiminnan tehostumisen takia.

Flinkmanin mukaan uusi valulinja luo edellytyksiä uusille suklaainnovaatioille, lisää toimitusvarmuutta ja parantaa tuote- ja työturvallisuutta sekä kannattavuutta.

Valulinjalla valmistetaan täytteellisiä suklaamakeisia kuten Juhlapöydän konvehteja.

Vaajakosken tehdas on ollut toiminnassa vuodesta 1920 lähtien, joten tehdas täyttää kahden vuoden päästä sata vuotta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .