Uusien autojen tilaukset romahtivat maaliskuun lopulla viidennekseen

Koronakriisi aiheuttaa äkkipysäyksen autokauppaan. Autoalan Tiedotuskeskus kertoo, että uusien tilausten määrä romahti maaliskuun viimeisellä viikolla lähes 80 prosenttia viime vuoden vastaavan jakson tasosta.

Ensirekisteröinteihin koronavirus ei vielä suuremmin vaikuta, sillä nyt rekisteröitävät autot on pääosin tilattu viime vuoden loppupuolella. Maaliskuussa ensirekisteröitiin noin 9  200 uutta henkilöautoa, vajaan prosentin vähemmän kuin viime vuoden maaliskuussa.

Autoala ennakoi, että kauppa painuu tänä vuonna lukemiin, jollaisia nähtiin viimeksi 1990-luvun lamavuosina. Ennustetta tämän vuoden ensirekisteröinneistä on laskettu 85  000 henkilöautoon ja 10  500 pakettiautoon. Ennen koronakriisin alkua arvio oli, että tänä vuonna myytäisiin 116  000 henkilö- ja 15  000 pakettiautoa. Myös huolto- ja korjaamotoimintojen kysyntä on laskenut rajusti.

Työpaikat uhattuna

Myös alan työllisyys on uhattuna. Autoalan alkuviikolla tekemän suhdannekartoituksen perusteella noin 90 prosenttia yrityksistä on jo käynyt yt-neuvotteluja tai käy niitä parhaillaan. Ala työllistää noin 45  000 ihmistä ja sen yhteenlaskettu liikevaihto on viime vuosina ollut noin 20 miljardia euroa.

Liikevaihdolla laskettuna autokauppa on suurin vähittäiskaupan toimiala heti päivittäistavarakaupan jälkeen. Autoala toivoo, että hallitus ottaisi nopeasti käyttöön autojen kysyntää elvyttäviä toimia, kuten romutuspalkkion ja täyssähköautojen hankintatuen laajentamisen vähäpäästöisten autojen hankintatueksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.