Uusiutuvat tuotteet toivat leijonanosan Nesteen voitosta

Uusiutuvat tuotteet olivat viime vuonna Nesteen menestyksen kulmakivi. Ne kerryttivät lähes miljardin euron siivun yhtiön 1,4 miljardin euron vertailukelpoisesta liikevoitosta.

–  Uusiutuvien tuotteiden koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto oli erinomainen, kuvaa toimitusjohtaja Peter Vanacker tulostiedotteessa.

Mahtivoiton taustalla olivat hänen mukaansa merkittävästi korkeammat myyntikatteet. Myös Yhdysvaltain takautuva verohelpotus lihotti voittosaraketta.

Vertailukelpoinen voitto nousi toissa vuoden 561 miljoonasta eurosta, vaikka myyntimäärä putosi 12 prosenttia Singaporen ja Rotterdamin jalostamojen kunnossapitotöiden vuoksi.

Uusiutuvissa Neste on jatkanut raaka-ainepohjan laajentamista kiistanalaisesta palmuöljystä jätteisiin ja tähteisiin. Vanackerin mukaan niiden osuus nousi viime vuonna keskimäärin 83 prosenttiin. Lisäksi Neste osti osake-enemmistön eläinrasvoja ja -proteiineja toimittavasta hollantilaisesta IH Demeteristä.

Perinteisten öljytuotteiden osuus viime vuoden vertailukelpoisesta tuloksesta oli 400 miljoonaa euroa. Tulos putosi toissa vuoden 500 miljoonasta eurosta. Vanacker kertoo, että voiton supistuminen johtui dollarin kurssin heikkenemisestä ja kiinteiden kustannusten noususta.

Liikenneasemat tuottivat Nesteelle 77 miljoonan euron voiton, mikä on 9 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Liikevaihto nousi 15 miljardiin euroon

Nesteen vertailukelpoinen liikevoitto nousi viime vuonna 1,4 miljardiin euroon toissa vuoden 1,1 miljardista eurosta. Loka-joulukuun tulos kohosi 349 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 311 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto kohosi viime vuonna myyntihintojen nousun ansiosta 15 miljardiin euroon 13 miljardista eurosta.

Neste odottaa, että uusiutuvien tuotteiden myyntimäärät nousevat kuluvalla vuosineljänneksellä loka-marraskuuhun verrattuna. Öljytuotteissa viitemarginaalin arvioidaan putoavan heikon bensiinimarkkinan vuoksi. Bensa-asemilla ei ole odotettavissa suuria muutoksia.

Nesteen hallitus esittää osingoksi 2,28 euroa osakkeelta. Viime vuonna yhtiö jakoi osinkoa 1,70 euroa osaketta kohti. Osinkoja jaetaan yhteensä 583 miljoonaa euroa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .