Uutta värikästä pintaa

Kaluste- ja komponenttivalmistaja Tälli Oy:n toimitusjohtaja Jali Somppi näkee Haapamäen sijainnin keskeisenä menestystekijänä. Rautatie ja ruuhkaton valtatie sopivasti keskellä Suomea muodostavat logistisen etulyöntiaseman.

Tärkeän ulottuvuuden tuo myös Pohjois-Euroopan ainoa korkeapainelaminaattitehdas Formica IKI Oy, joka sekin on naapurikylässä Kolhossa.

Tälli Oy jatkojalostaa naapurin raaka-ainetta teollisuuden tarpeisiin. Massiivilaminaattituotteita menee esimerkiksi rakennusten julkisivuihin ja sairaalaympäristöihin. Pinnoitetut tuotteet päätyvät keittiöihin, laivojen, hotellien ja muiden tilojen sisustukseen.

- Olemme tavallaan materiaalinjakelijoita, sillä tarjoamme kokonaispalvelua toimittamalla tuotteet asiakkaan työmaalle tai valmistuslinjalle asti. Tämän vuoksi Haapamäen logistinen asema korostuu, Somppi sanoo.

Kotimaisuus tärkeää

Haapamäen teollisuusalueen vanhimpiin yrityksiin kuuluva Tälli Oy täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Ilmastonmuutos, ekologisten arvojen korostaminen ja arkkitehtuurinen murros tuovat hyvää nostetta korkeapainelaminaattimarkkinalle. Myös iso kotimaisuusaste kasvattaa kiinnostusta materiaaliin.

- Meillä on käytössä 60 vuotta sitten kehitetty, todellinen suomalaisen metsäteollisuuden high tech -tuote, Jali Somppi korostaa.

Korkeapainelaminaatti on 65-prosenttisesti paperia ja se on energiajätettä, kun se tulee elinkaarensa päähän. Paperi on kotimaista, samoin prosessissa käytettävä hartsi keitetään Suomessa. Formican korkeapainelaminaatti on saanut M1-laatuluokituksen

Uutta ilmettä lähiöön

Tälli Oy:ssä nähdään kasvupotentiaalia erityisesti rakennusteollisuudessa.

- Suomessa on valtavasti 1960- ja 70-lukujen rakennusmassaa, joka tarvitsee lisälämmöneristystä. Laminaattilevyillä vanhoja elementtirakennuksia voidaan päivittää ja muuttaa huomattavasti alueen arkkitehtonista ilmettä, toimitusjohtaja toteaa.

Arkkitehdin koulutuksen saanut Jali Somppi olisi valmis tuomaan reilusti väriä suomalaislähiöihin.

- Värikkäillä laminaateilla saadaan aikaan esimerkiksi hollantilaistyylistä rakentamista, hän sanoo.

Uusia tuulia tarjotaan myös sisustamiseen. Viime kesänä Formica IKI lanseerasi tasomalliston, jossa on 53 vaihtoehtoa. Korkeapainelaminaatti sopii hyvin tiloihin, joissa ollaan tekemisissä kosteuden ja lian kanssa. Laminaatin homogeeninen massa ei ime kosteutta ja sopii siksi kovaan kulutukseen ja tiheään puhdistukseen.

Somppi toteaa, että laminaattimarkkinoilla kilpailu on kovaa ja liian usein hinta ratkaisee. Usein myös termit sekoittuvat eikä tavallisen laminaatin ja korkeapainelaminaatin laadun eroa tunneta.

- Kotimainen IKI-laminaatti valmistetaan EN 438-standardin mukaan, toimitusjohtaja Somppi selventää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.