Vaajakoski ja Virrat menettävät oman postin

Postin omat myymälät Virroilla ja Vaajakoskella siirtyvät yrittäjien hoitamiksi. Vielä ei ole tiedossa, mihin ja milloin postipalvelut siirtyvät. Varmaa kuitenkin on, että ennen lokakuun kunnallisvaaleja myymälöitä ei lopeteta.

Nykyisin Itella-nimeä kantava Posti vähentää kaikkiaan 38 myymälää. Muutokset toteutuvat ensi vuoden aikana. Ulkoistamiset, yhdistämiset ja toiminnan tehostaminen vaikuttavat konsernin mukaan yhteensä vajaan 300 henkilön työpaikkaan. Heille pyritään löytämään työtä konsernin sisällä. Itella kertoo viimeistään ensi viikolla, mitä myymälöitä muutokset koskevat.

Myymäläverkoston uudistuksen taustalla on Postin mukaan asiakkaiden tarpeiden ja kuluttajakäyttäytymisen muutos. Myymälässä käynti on vähentynyt internet- ja puhelinpalveluiden myötä. Lisäksi kilpailu pakettiliikenteestä on kasvanut.

» Lue lisää tiistain Keskisuomalaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.