Vaatevalmistaja Karvinen Finland hakeutui konkurssiin

Tekstiilitaiteilija Annikki Karvisen perustama perheyhtiö ehti toimia Jyväskylässä vuodesta 1968.

Design-vaatteistaan ja tekstiileistään tunnettu Karvinen Finland on asetettu konkurssiin. Yhtiö jätti itse konkurssihakemuksen Keski-Suomen käräjäoikeuteen kesällä.

– Yritys hakeutui ja pääsi yrityssaneeraukseen aiemmin helmikuussa, mutta saneerausohjelman laatimiseen ja toiminnan jatkumiselle ei lopulta nähty edellytyksiä yrityksen taloustilanteesta johtuen, ja päätimme itse hakea yrityksen konkurssiin, toimitusjohtaja Aapo Karvinen kertoo.

Jyväskyläläisen tekstiilitaiteilija Annikki Karvisen perustama perheyhtiö ehti toimia Jyväskylässä vuodesta 1968. Yrityksen vetovastuu siirtyi tammikuussa 2015 toteutetun yritysjärjestelyn myötä Annikki Karvisen lapsille, Kati Karviselle ja Aapo Karviselle. Aiemmin nimellä Annikki Karvinen toiminut yritys muuttui samalla Karvinen Finlandiksi.

Muun muassa Pro Finlandia-mitalilla vuonna 2009 palkittu Annikki Karvinen on toiminut sukupolvenvaihdoksen jälkeen yrityksessä taiteellisena suunnittelijana.

Yhtiö teki viime vuonna yli puoli miljoonaa euroa tappiota. Vuonna 2014 yhtiön tulos oli vielä 41 000 euroa voitollinen. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 1,169 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuodesta oli lähes kuusi prosenttia.

"Harmi henkilöstön puolesta"

Karvinen Finlandin kutomo, ompelimo sekä pääkonttori toimivat viime vuodet Jyväskylässä Seppälän teollisuusalueella. Yrityksen myymälä on sijainnut Helsingissä Pohjoisesplanadilla. Myymälä sulkee ovensa tämän viikon lopulla.

Aapo Karvinen on harmissaan ja surullinen ennen kaikkea henkilöstön puolesta. Yritys työllisti viime vaiheessa kymmenkunta työntekijää, jotka on kaikki irtisanottu.

– Yleiset suhdanteet ja alan toimintaympäristö sekä ihmisten ostotottumusten muuttuminen vaikuttivat tilanteeseen omalta osaltaan. Se on ihan selvä, Aapo Karvinen toteaa.

Brändi jatkaa elämäänsä

Konkurssista huolimatta tunnettu brändi jatkaa elämäänsä. Karvinen-tuotemerkki on edelleen käytössä Kati Karvisella, joka omistaa kaksi Karvinen-nimellä toimivaa vaateliikettä Saksassa.

– Meidän tämän syksyn kokoelma on tuotannossa ja menee kohta liikkeisiin. Myös ensi kevään kokoelma on tehty. Tuotemerkin kokoelmat ovat olleet pienempiä jo vuosia, joten siinä mielessä merkin tarina jatkuu samanlaisena kuin se on viime vuoden ollutkin, hän luonnehtii.

Kati Karvisen mukaan kokoelman käsinkudotut tuotteet tuotetaan edelleen Jyväskylässä.

– Siellä on ne meidän muutamat parhaat tekijät. Saksan yhtiön kevytmallisto teetetään nykyään Virossa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .