Vakuusvaatimus ei syy Kreikan myllerrykseen

Eurooppaministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Suomen vakuusvaatimusta ei voida pitää syynä Kreikan taloustilanteen kärjistymiseen.

Kreikan lainakorot olivat tänään jyrkässä nousussa ja eurooppalaispankkien osakekurssit jyrkässä laskussa, kun rahoitusmarkkinoilla pelättiin, että Kreikka kaatuu velkakriisiinsä.

Vakuuksia vaatinutta Suomea on moitittu Kreikan tukineuvotteluiden vaikeuttamisesta, mutta Stubbin mukaan Suomen vakuusvaatimukset ovat vain pieni sivujuonne tukipaketissa.

Päävastuu Kreikan talouden vakauttamisessa on Stubbin mukaan kreikkalaisilla itsellään.

- Suomalaisten on turha ottaa tässä asiassa mustaa pekkaa itselleen. Musta pekka on kreikkalaisilla, Stubb sanoi Brysselissä eurooppaministerien kokouksen yhteydessä.

Stubb piti toivottavana, että vakuuskysymykseen löydetään ratkaisu perjantaina Puolan Wroclawissa alkavassa valtiovarainministerikokouksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.