Vakuutusyhtiö Fennia irtisanoo 32

Vakuutusyhtiö Fennia irtisanoo 32 henkilöä. Vakuutusyhtiö sai lokakuun alussa käynnistyneet yt-neuvottelut päätökseen tänään.

Fennian mukaan irtisanomisilla ja toiminnan rakenteiden muuttamisella saavutetaan tavoiteltu noin 50 henkilötyövuoden kustannussäästö.

Yt-neuvottelujen piirissä olivat kaikki yhtiön 1 100 työntekijää.

Yhtiö on perustellut vähennystarvetta vallitsevalla taloudellisella tilanteella. Lisäksi se on kertonut syiksi muun muassa lisääntyneen sääntelyn ja kasvaneet liikekulut suhteessa vakuutusmaksutuottoihin.

Fennialla on yli 60 konttoria eri puolilla Suomea.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.