Valmet sai lähes 300 miljoonan euron tilauksen Brasilian suurimmalta paperintuottajalta

Konepajayhtiö Valmet kertoi perjantaina sopineensa laajasta sellu- ja paperiteknologian toimituksesta paperintuottaja Klabinille Brasiliaan. Tilauksen arvo on noin 260–290 miljoonaa euroa.

Klabin on Brasilian suurin paperintuottaja ja pakkauspapereiden viejä. Tilaukseen sisältyy kraftlaineria valmistava kartonkikone, uusi kuitulinja, jatkuvatoimisen keittoteknologian toimitus sekä sellun kuivauslinjan uusinta.

Valmet kuvailee kartonkikoneen toimitusta yhtiön kannalta tärkeäksi läpimurroksi Brasilian markkinoilla.

Lisäksi Valmet on solminut aiesopimukset toisen kraftlainer-kartonkikoneen sekä toisen keitto- ja kuitulinjan toimituksesta Klabinille. Niiden osalta lopullisia päätöksiä odotetaan keväällä 2021.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Puut elävät vanhoiksi ympärillä olevista taudinaiheuttajista huolimatta – nyt Keski-Suomessa tutkitaan, voisiko puusta jalostaa tuotteita infektioiden torjuntaan

Kuluttaja-asiamies harkitsee ryhmäkanteita kahdesta kalliista kuluttajaluotosta – toteutuessaan olisi ensimmäinen kerta Suomessa

Kolumni: Hyvinvointia ja terveyttä, älyvaatteita ja digitaalisuutta

Ruotsin valtio: Telialle ylimääräinen yhtiökokous – Jarnheimer nousemassa hallituksen puheenjohtajaksi

Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saanut keuruulainen HT Laser on vesileikkauksen ja lasertekniikoiden pioneeri

Digiajan Kylli-täti kuvittaa tilaisuudet kiinnostaviksi – yrittäjäpalkittu Linda Saukko-Rauta on pelastanut monta seminaaria oivalluksillaan ja piirroksillaan

Näin valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saaneille yrityksille on käynyt – kansainvälisiä menestyksiä ja konkursseja

Keski-Suomen yritysten palkintosade jatkui – Keuruulainen HT Laser sai Suomen Yrittäjien valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon

Jyväskyläläinen piirtäjä Linda Saukko-Rauta valittiin ensimmäiseksi valtakunnalliseksi vuoden yksinyrittäjäksi – katso video

Pihtiputaalta pörssiyhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi – Miia Sarkola on kulkenut pitkän tien ohjelmatoimiston kirjanpitäjästä tilitoimistokonsernin vaikuttajaksi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.