Valtio puolittaa omistuksensa TeliaSonerassa – Tavoitteena lähes miljardi euroa

Valtion pörssiomistuksia hallinnoiva Solidium kertoo myyvänsä TeliaSoneraa 976 miljoonalla eurolla TeliaSoneran tiistain päätöskurssilla laskettuna.

Osakkeiden myynti merkitsee sitä, että Solidium puolittaa omistuksensa TeliaSonerasta. Tarjolle tulee 4 prosentin siivu ruotsalaisyhtiöstä. Solidium omistaa nyt 7,8 prosenttia TeliaSonerasta.

Solidium tarjoaa osakkeita kansainvälisille ja pohjoismaisille instituutiosijoittajille. Yhtiön on määrä kertoa osakemyynnin lopputuloksesta keskiviikkona.

TeliaSoneran osakekurssi on kehittynyt suotuisasti viime aikoina. Osake on kallistunut kuukauden aikana yli 4 prosenttia.

Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen kertoo, että osakkeen hinnan nousu vaikutti myyntipäätökseen, mutta pääsyy se ei ollut.

–?Päätarkoitus on se, että tarvitsemme rahaa sekä lainanmaksuun että voitonjakoon. Se on keskeisin tekijä tässä tilanteessa ja aikataulutuksessa, Järvinen sanoo.

Solidiumilla on erääntymässä 600 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina. Voitonjakoon varautuminen tarkoittaa sitä, että valtio haluaa pörssiomistuksistaan kunnon tuotot.

Solidium jakoi viime vuonna valtiolle voittoa lähes 1,1 miljardia euroa.

Myynnit nousevat noin 2,5 miljardiin

TeliaSonera on ollut Solidiumin suurin sijoituskohde vakuutusyhtiö Sammon ohella. Järvisen mukaan TeliaSonera säilyy edelleenkin toiseksi suurimpana yhtiönä sijoitussalkussa.

Sammon ja TeliaSoneran osuus on ollut niin hallitseva Solidiumin sijoituksissa, että suuretkaan myynnit eivät ole horjuttaneet niiden asemaa.

Solidium myi TeliaSoneraa viimeksi marraskuussa runsaalla puolella miljardilla eurolla. Vuosina 2011–2013 Solidium on vähentänyt TeliaSoneraa kolme kertaa yhteensä lähes miljardilla eurolla.

Valtio on näin saamassa TeliaSonerasta noin 2,5 miljardia euroa, kun tuorein osakemyynti on tehty. Järvinen ei kommentoi, jatkaako Solidium TeliaSoneran osakkeiden myymistä.

Solidiumin osakesalkussa on kaksitoista pörssiyhtiötä. TeliaSoneran ohella toinen ruotsalaisyhtiö on SSAB, joka osti viime vuonna Rautaruukin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.