Valtiojohtajat toivovat hallitusta Kreikkaan nopeasti

Euroryhmän johtaja Jean-Claude Juncker sanoo odottavansa, että Kreikkaan muodostetaan nopeasti uusi hallitus, joka ottaa vastuun aiemmin sovituista säästötoimista. Säästötoimet ovat Kreikan saamien tukien ehtona.

Juncker sanoi euromaiden olevan vakuuttuneita siitä, että uudistusten jatkaminen on paras vaihtoehto Kreikalle. Tämä on tie kohti vauraampaa tulevaisuutta, hän sanoi.

Euromyönteisiksi katsotut puolueet Uusi Demokratia ja sosialistinen Pasok ovat kyselyjen perusteella saamassa enemmistön parlamenttiin.

Myös Yhdysvallat painottaa, että Kreikkaan on saatava nopeasti uusi hallitus, joka käy maan talousongelmien kimppuun.

Valkoisen talon mukaan presidentti Barack Obama on yhdessä muiden maailman johtajien kanssa toistuvasti korostanut, että Kreikan on pysyttävä euroalueen jäsenenä.

Yhdysvaltojen mukaan koko Kreikan kansa hyötyy eurojäsenyydestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.