Vanhojen omakotitalojen hinnat romahtivat pääkaupunkiseudulla

Vanhojen omakotitalojen hinnat romahtivat loka-joulukuussa lähes 11 prosenttia pääkaupunkiseudulla, kertoo Tilastokeskus. Muualla maassa pudotusta tuli vajaat 2 prosenttia vuoden takaisesta.

- Asuntomarkkinoiden tunnelmat ovat synkentyneet syksystä. Asuntokauppa on hiljentynyt vuodenvaihteessa ja alkuvuonna selvästi yksiöitä lukuun ottamatta, arvioi Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.

Hänen mukaansa asuntokaupassa on huolestuttavin tilanne 20 vuoteen. Edes historiallisen matalat korot eivät tunnu estävän kaupankäynnin hiljenemistä.

Finanssialan keskusliiton mukaan kotitaloudet kysyvät lainoja poikkeuksellisen laimeasti. Etenkin oman asunnon hankintaa varten otettujen lainojen kysyntä on Finanssialan keskusliiton mukaan vaisua.

Omakotitalomarkkinoiden hiljeneminen näkyy myös tonttien hinnoissa. Pientalotonttien hinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan koko maassa yli 3 prosenttia.

Asuntojen vuokrat nousivat viime vuonna lähes neljä prosenttia toissa vuodesta, kertoo Tilastokeskus. Pääkaupunkiseudulla ja monissa kasvukeskuksissa vuokrat kohosivat muuta maata enemmän. Vuokrat nousivat samaa tahtia sekä vapaarahoitteisissa että Ara-asunnoissa.

Vuokravälitykseen erikoistuneen Vuokraturvan mukaan vuokramarkkinat hiljenivät selvästi helmikuussa, minkä yhtiö arvioi johtuvan lähinnä epävarmasta taloustilanteesta.

Kovin kysyntä kohdistuu edelleen yksiöihin, ja pienten asuntojen vuokrat saattavat keväällä edelleen maltillisesti nousta. Keskikokoisten ja suurten vuokra-asuntojen tarjonta sen sijaan ylittää kysynnän, minkä vuoksi niiden vuokrien ennakoidaan uusissa sopimuksissa pysyvän paikallaan tai laskevan.

- Näyttäisi siltä, että maalis- ja huhtikuussa vuokralaisilla on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet löytää kohtuuhintainen vuokra-asunto, Vuokraturva ennustaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.