Vapo suunnittelee uutta suurtehdasta

Teknisen hiilen tuotantolaitoksen mahdollisia sijoituspaikkoja ovat Haapavesi, Ilomantsi ja Seinäjoki.

Energiayhtiö Vapo suunnittelee investointia teknisen hiilen tuotantolaitokseen. Mahdollisia sijoituspaikkoja ovat Haapavesi, Ilomantsi ja Seinäjoki. Ensimmäisen tuotantolaitoksen rakentamispäätös tehdään vuonna 2017.

Tarvittavien viranomaislupien saanti vaikuttaa investointiaikatauluun. Myönteisen investointipäätöksen jälkeen tuotantolaitoksen rakentaminen alkaa välittömästi.

Vapo hakee aktiivisesti turpeeseen perustuvia liiketoimintamahdollisuuksia perinteisen polttoainetuotannon ulkopuolelta. Yritys tähtää nopealla aikataululla teknisten hiilten kasvaville kansainvälisille markkinoille. Suunnitellun tehdasinvestoinnin arvo on noin 50 miljoonaa euroa ja sillä on merkittävä työllisyysvaikutus.

Teknisillä hiilillä tarkoitetaan muun muassa aktiivihiiltä, hiilikuitua ja hiilimustaa. Aktiivihiiltä voidaan käyttää vesien ja kaasujen puhdistamisessa, hiilikuitua erilaisissa keveissä ja lujissa rakenteissa kuten urheiluvälineissä ja hiilimustaa esimerkiksi väriaineena. Teknisten hiilten maailmanmarkkina on noin 40 miljardia euroa ja viime vuosina kasvanut noin 10 prosenttia vuodessa. Ensi vaiheessa Vapo tähtää Euroopan markkinoille, joka on noin 20 prosenttia maailmanmarkkinoista.

200 työpaikkaa

Tuotantolaitos koostuu prosessi- ja energiantuotantoyksiköstä. Laitos tuottaa vuodessa teknistä hiiltä kymmeniä tuhansia tonneja. Ensimmäinen teknisten hiilten tuotantoyksikkö työllistää valmistuttuaan yhteensä noin 200 henkilöä jalostuksessa ja raaka-aineketjussa ja lisäksi rakennusvaiheessa satoja henkilötyövuosia.

Vapon uusien liiketoimintojen kehittämisestä vastaavan johtajan Mia Suomisen mukaan teknisten hiilten markkina on erittäin lupaava kasvavien ilman- ja vedenpuhdistustarpeiden sekä teknologian kehittymisen vuoksi.

–Valtaosa maailman teknisistä hiilistä tehdään öljystä ja kivihiilestä. Hyödyntämällä suomalaista turveraaka-ainetta voidaan tuoda markkinoille korkealaatuinen vaihtoehto teknisten hiilten loppukäyttäjille, Suominen sanoo.

Vapo toimitusjohtajan Tomi Yli-Kyynyn mukaan suunnitteilla oleva investointi on jatkoa keväällä 2016 julkistetulle turvekuitujen liiketoiminnalle. Kilpailuedut perustuvat Vapon tuotekehitykseen, kotimaisiin turveresursseihin sekä turpeen erityisominaisuuksiin. Turvekuidulla ja teknisillä hiilillä on merkittävät kansainväliset markkinat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.