Varman ja Ilmarisen sijoitustuotot painuivat miinukselle

Eläkeyhtiöiden Varma ja Ilmarinen tuotot jäivät viime vuonna miinukselle.

Varman sijoitusten tuotto oli viime vuonna miinuksella kaksi prosenttia. Yhtiön sijoitusten markkina-arvo oli loppuvuodesta 44 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin se oli hieman yli 45 miljardia euroa.

Myös vakavaraisuuspääoma pieneni noin kahdella miljardilla eurolla 9,6 miljardiin euroon, eli se on yhä yli puolitoistakertainen vakavaraisuusrajaan verrattuna.

Toimitusjohtaja Risto Murron mukaan tilanne ei ole eläkesijoittajan näkökulmasta poikkeuksellinen.

–  Finanssikriisin jälkeen takana on erittäin vahva sijoitustuottojen kausi, mistä seuraa, että riskipuskurina toimiva vakavaraisuus on edelleen vahvalla tasolla, Murto sanoo tiedotteessa.

Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto painui 1,4 prosenttia miinukselle. Kaikkiaan yhtiön sijoitusvarallisuuden arvo oli 46 miljardia euroa.

Toimitusjohtaja Jouko Pölösen mukaan maailmantalouden kasvu oli ripeää, vaikka laajeneva kauppasota ja rahapolitiikan kiristyminen heikensivät näkymiä.

–  Syyskuuhun asti tuottokehitys oli kaikissa omaisuusluokissa pääosin positiivista, mutta viimeisellä vuosineljänneksellä osakemarkkinat kääntyivät laajasti laskuun, Pölönen kertoo tiedotteessa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .