Velkakiista vaarantaa Yhdysvaltain velanhoidon

Yhdysvallat voi loppukesästä joutua jättämään erääntyviä lainoja hoitamatta, ellei lisävelanottoa rajoittavaa velkakattoa nosteta. Asiasta varoittaa maan valtiovarainministeriö.

Nopeasti velkaantuvan USA:n velka saavutti velkakaton toukokuun puolivälissä.

Valtion rahoitusta on lisävelanoton estyttyä hoidettu mm. lainaamalla rahaa valtion työntekijöiden eläkerahastoista. Poikkeuskeinot on valtiovarainministeriön mukaan käytetty loppuun elokuun alussa.

Velan kasvun rahoittamiseksi velkakattoa on nostettava tuntuvasti. Nostotarve on ainakin 2 200 miljardia dollaria.

Luottoluokittaja Fitch varoittaa, että se pudottaa liittovaltion lainat lopulta roskalainaluokkaan, jos valtion velanhoito häiriintyy.

Yhdysvalloilla on puolitoista kuukautta aikaa sopia lisävelanoton estävän velkarajan nostamisesta. Demokraatit ja presidentti Barak Obaman hallitus ovat ajautuneet kovaan kiistaan republikaanien kanssa velkakatosta ja valtiontalouden tasapainottamisesta. Sopua ei toistaiseksi ole löytynyt.

Liittovaltion velka on jo noussut maan bruttokansantuotteen suuruiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.