Venäjän rupla pääsi kellumaan vapaasti

Venäjän ruplasta tuli maanantaina vapaasti kelluva valuutta. Venäjän keskuspankki ilmoitti luopuneensa valuuttaputkesta, jonka rajoissa rupla on tähän saakka saanut liikkua. Jo viime viikolla keskuspankki levensi putken rajoja ja asetti ylärajan päivittäisille tukiostoille, joilla se on tukenut ruplan kurssia.

Ruplan arvo dollaria vastaan on laskenut tänä vuonna lähes 30 prosenttia, kun raakaöljyn halpeneminen ja Venäjälle Ukrainan kriisin vuoksi asetetut pakotteet ovat iskeneet Venäjän talouteen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi toivovansa, että ratkaisu vakauttaa Venäjän valuuttaa, jonka jyrkän kurssilaskun taustalla ei hänen mielestään ole mitään perustavanlaatuista syytä.

Valtiovarainministeri Anton Siluanov puolestaan arvioi, että keskuspankin päätös tuli hieman liian myöhään. Hänenkin mielestään rupla on nyt selvästi aliarvostettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

Tavaraviennin arvo laski toukokuussa 31 prosenttia

Maailman miljonäärit vaurastuivat reippaasti viime vuonna – Norja Pohjoismaiden ykkönen

Koronakevät kasvatti suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään – etenkin eläkeikäisistä leijonanosa uskoo eläketurvaan

Keskuskauppakamari varoittaa yrityksiä valelaskuista – etätyökesänä riski on kasvanut

Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.