Verohallinto: Tiedot rakennusmiehistä ja urakoista puuttuvat monilta

Reilusti yli puolet pienistä ja keskisuurista rakennusalan yrityksistä ei ole Verohallinnon mukaan valmistautunut uuteen rakennusalan ilmoitusmenettelyyn. Työmaille tehdyissä tarkastusiskuissa kävi ilmi, että yli 60 prosenttia yrityksistä ei ole valmistautunut uuteen lakiin. Vain 15 prosentilla ilmoitusvelvollisista urakoitsijoista oli käytössä laissa vaadittavat tiedot työmaalla työskentelevistä ihmisistä.

Laki urakka- ja työntekijätietojen ilmoittamisvelvollisuudesta tulee voimaan heinäkuun alussa. Verohallinnon huolena on, ehtivätkö yritykset toteuttaa tarvittavat toimet vajaassa kolmessa kuukaudessa.

Muutoksen tarkoituksena on torjua harmaata taloutta. Jo aiemmin rakennusmiehiltä on vaadittu veronumeroa.

Verotarkastajat tarkastivat maaliskuussa 129 työmaata.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.