Verolupaukset sekoittivat metsänomistajat

Hallituksen heinäkuinen esitys puukaupan verohuojennuksista on saanut metsänomistajat liikkeelle, muttei ehkä aivan täysin hallituksen toivomalla tavalla.

Metsänomistajien keskuudessa vallitsee Metsänomistajien liitto Järvi-Suomen aluejohtajan Pauli Rintalan mukaan suuri epätietoisuus siitä, miten veroedun pystyy hyödyntämään. Metsänhoitoyhdistysten puhelimet soivat jatkuvasti, kun metsänomistajat pyytävät neuvoja. Vastauksia he eivät saa, koska yhdistyksissäkään ei tiedetä toimintaohjeita.

Verohuojennusten valmisteluun osallistuneen maa- ja metsätalousministeriön ylijohtajan Aarne Reunalan mukaan esityksen soveltamiseen liittyy vielä lukuisia avoimia yksityiskohtia. Koska hakkuille ei voi saada päällekkäisiä tukia, metsänomistajilla riittää pähkäiltävää miettiessään, valitsevatko he esimerkiksi kestävän metsänhoidon rahoituslain mukaisen ns. kemera-tuen vai verohuojennuksen.

Verohyödyn saaminen on metsänomistajien omalla vastuulla. Heidän on itse ilmoitettava metsäveroilmoituksessa, minkä hyödyn haluavat käyttää.

Tarkempia tietoja ja ohjeita saadaan vasta sitten, kun kansanedustajat ja virkamiehet palaavat lomiltaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .